Siuntiossa otetaan käyttöön 1.1.2018 alkaen HSL-matkaliput. Ne kelpaavat koko HSL:n toiminta-alueella. Samalla lipulla voi jatkossa matkustaa esimerkiksi Siuntiosta Tuusulaan, joka Siuntion tavoin liittyy uuden vuoden päivänä HSL:n jäseneksi.

Sivistystoimen johtaja Jukka Pietisen mukaan HSL-jäsenyys on Siuntion kannalta merkittävä muutos. ”Se antaa Siuntiolle aikaisempaan verrattuna selkeästi paremmat mahdollisuudet kehittää kunnan joukkoliikennepalveluita. Yhteistyö HSL:n kanssa on sujunut uudistusten valmistelujen osalta erinomaisesti”, Pietinen toteaa.

Samalla lipulla voi matkustaa koko HSL-alueelle

Vuoden vaihteessa Siuntiossa alkavat käydä samat joukkoliikenneliput kuin Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa, Keravalla, Sipoossa, Kirkkonummella ja Tuusulassa – siis HSL:n liput. Siuntio liittyy osaksi Kirkkonummen lippuvyöhykettä. Siuntion ja Kirkkonummen alueella voi matkustaa jatkossa HSL:n sisäisellä lipulla. Lähiseutu 2 -lipulla voi matkustaa kaikkialla paitsi Helsingissä ja lähiseutu 3 -lipulla koko HSL-alueella.

Muutos merkitsee myös sitä, että Siuntion joukkoliikenteestä sekä linjojen aikatauluista ja mahdollisista muutoksista saa jatkossa tietoa HSL:n verkkosivuilta ja Reittioppaasta. Lisäksi HSL alkaa vastata Siuntio bussipysäkkien ja rautatieaseman matkustajainformaatiosta.

Uusi vuosi ja uudet liput

Siuntiolaiset voivat ladata matkakorteille subventoituja kausilippuja 1.1.2018 alkaen. Lippuja voi ladata kunnan kirjastossa ja asemaseudulla sijaitsevassa S-marketissa. Siuntion rautatieasemalle asennetaan uusi HSL-lippuautomaatti, josta HSL-matkalippuja voi ladata uuden vuoden aamusta klo 4.20 alkaen. Lohjalle ja Raaseporiin kulkevissa linja-autoissa käytetään jatkossakin Matkahuollon matkakortteja.

Koululaisten saavat uudet matkakortit

Oppilaat, jotka käyttävät koulumatkoihin HSL:n operoimia linjoja, saavat uudet matkakortit. Ne on toimitettu kouluihin jaettavaksi. Kunnan omat Avainlinjat liitetään osaksi HSL-reittiliikennettä vuoden vaihteessa.

Koska autoihin asennetaan uudet maksupäätteet vasta tammikuun loppupuolella, Päivärinteen koulun oppilaat saavat uudet kortit vuoden vaihteen jälkeen. Siihen saakka koulun oppilaat käyttävät nykyisiä matkakortteja.

Mobiililippu on kätevä tapa maksaa kertamatka

HSL Mobiililippu -sovellus on helppo ladata älypuhelimeen. Se toimii eri käyttöjärjestelmillä. Sen kautta voi tilata HSL:n kertalipun tai vuorokausilipun kätevästi suoraan kännykkään.  Valikoimassa on nyt myös lastenlippu.

Mobiililippu käy kaikissa liikennevälineissä ja sen voi hankkia kaikille HSL:n matkustusalueille. Lipun voi maksaa yleisillä maksukorteilla tai puhelinlaskulla.

 

Lisätietoja

www.hsl.fi/siuntio / https://www.hsl.fi/sv/sjundea